Andersin avajaispuhe 28.11.2010:
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä –
hyvä on minulle olla kirjojen keskellä.
Unelmiini ei ole kuulunut kirjakaupan omistaminen. Se on aivan uusi mutta iloinen tosiasia.
Juuri tämän kirjakaupan omistaminen on tietysti sitä paitsi vastuullista, koska tämä on ainoa suomalainen kirjakauppa Ruotsissa. Myös tämä vastuu on iloinen asia.Kirjakaupan omistaminen ei tee minusta kirjakauppiasta. Osaan monia asioita. Minulla on jopa paperi siitä, että olen kolmen lapsen isä, avomies, hirvenmetsästäjä, hiihtäjä, maratoonari, metsuri ja etnologi. Sen lisäksi osaan kunnostaa V8-moottoreita, kalastaa, ostaa pystymetsiä ja myydä puutavaraa ulkomaille. Käyntikortissani lukee tosin että olen kirjakauppias, mutta samoin kuin on helppoa tulla isäksi mutta vaikeaa olla isänä, vaaditaan jotain enemmän kirjakaupan omistamisen lisäksi ollakseni oikea kirjakauppias.
Kirjojen kauppaamista ei kirjakauppias voi yksin tehdä – se on kuin yrittäisi osoittaa suosiota yhdellä kädellä. Kirjojen kauppaaminen tapahtuu asiakkaiden ja kirjakauppiaan vuorovaikutuksena ja se tehdään kirjakaupassa.Nykyään voi tietysti ostaa kirjoja Internetistä, tavarataloista ja jopa ruokakaupoista. Mutta miltä tuntuu pitää tietokonehiirtä verrattuna uuden kirjan kädessä pitämiseen? Kuka on Internet-kirjakauppias? Tapasiko Internet-kirjakaupassa vanhan ystävän? Voiko Konsumin täti suositella jotain uutta romaania? Suomeksi?
Jo kun Marjatta ja Raimo pitivät päättäjäiset, monet halusivat tietää, voiko myös tulevaisuudessa lainata tiloja kulttuuritoimintoihin. Tietysti voi. Heti kun joulumyynti on ohi, sitä voi tehdä.Myös jatkossa kirjailijat pitävät esitelmiä kaupassa ja lapsille järjestetään satutunteja.
Opetusmateriaalit ja kurssikirjat ovat edelleen tärkeä osa valikoimaamme.
Uutta on se, että jo nyt voitte maksaa kortilla. Joku ehdotti että kirjakaupalla pitäisi olla tukiryhmä. Mielellään!
Toinen uutuus on, että yritämme pitää painettuina olevat klassikot varastossa.Ruotsinkielisen kirjallisuuden valikoima kasvaa, sekä suomenruotsalaisen että suomesta käännetyn. Kahvilahan on niin sanoakseni kokonaan uutta.
Täällä voivat vieraat lukea Helsingin Sanomia, Suomen Kuvalehteä ja Dagens Nyheteriä.
Nurkassa seisoo kohta vanha levyautomaatti ja pian voivat asiakkaat kirjoittautua tietokoneellaan langattomaan verkkoomme.Joka etsii, löytää – mielenkiintoisen vessan. Muutaman viikon kuluttua tosiaan vieläkin mielenkiintoisemman.
Tavoitteena on, että kirjakauppa tulee olemaan ruotsinsuomalaisten, ruotsalaisten Suomen ystävien ja yleisesti kulttuurista kiinnostuneiden kohtauspaikka.Kehoitan teitä: tulkaa kirjakauppaan! Valittakaa valikoimista! Valittakaa minun huonosta suomenkielestä! Valittakaa hinnoista! Häiritkää meitä työssämme! Niin luomme yhdessä toimivan kirjakaupan.
Tammen Kirjakauppa on täten virallisesti avattu ja kirjojen myyminen voi alkaa!
Anders Vestlund