Suomen Talvi- ja Jatkosodasta on julkaistu yhä laajeneva valikoima sellaistakin opusta, joka vielä vuosikymmen sitten oli joko luulotellun tai sitten välittömästi sotien jälkeen vallinneen sensuurin kohteena. Tätä vinttikomeroiden kätköistä kaivettua muistelmaa, jermuilua sekä toisenlaista historiallista näkökulmaa on nyt myynnissä runsaasti – ja uutta painetaan, sillä kysyntää riittää.
On monenlaista Lehväslaihoa, Armas J. Pullaa tai sitten Jatkosodan pikkujättiläistä. Kaukopartiomiehet muistelevat. Ei ole kauaakaan siitä, kun Lauri Törnillä oli kysyntää. En ole sitä vastoin huomannut, että 60-luvun Edistys/Progressin sotaromaanit tai sotahistoria olisi kovinkaan kysyttyä.
Jännitys taas kiteytyy muun muassa Dan Browniin. Ennen tätä tuotettiin samoilla teemoilla kaunokirjallisempaakin ja tieteellisesti pätevämpää tekstiä. Vaan kullakin trendillä on aikansa.
Maailmanluokan katastrofit myyvät suomalaisinakin teoksina hyvin. Kieli ehkä on ”väärä”.
Sama pätee toiseenkin muotitrendiin: dekkareihin. Vanhoja kunnon salapoliisiromaaneja ei ehkä ilmesty entiseen tahtiin, ja dekkareihin on ympätty aimo reipasta toimintaa. Varsinaiset välkyt sitten saattavatkin edustaa kirjavaa kokoelmaa erilaisia persoonallisuushäiriöitä eli luovaa/juovaa hulluutta. Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä Vareskin ja siinä ohessa luojansa, Reijo Mäki pääsevät kestokulutushyödykkeiden joukkoon, kuten Sherlock Holmes jo on.
Siis jännitys ja dekkarit ovat nykyään ahmimishäiriöisten lukijoiden pikaruokaa, eikä siinä ole mitään moittimista. Luetaan mitä luetaan – kunhan niin tehdään kaiken aikaa ja jatkuvasti.
Kun avaat Suomalaisen kirjakupan oven Birkagatanilla, on myös suuri riski joutua mukaan johonkin thrilleriin ja juoneen, josta et pääse irti – etkä enää haluakaan. Kirjakauppamme ovi siis lähettää tänäänkin telepaattisia kutsuja.